Avoin hakemus rakennusalan eri tehtäviin
Avoin hakemus rakennusalalle
Haku on aina auki hyville tekijöille rakennusalalla! Sinulla voi olla haussa pidempi pesti tai vaikka lomautuksesta johtuva tauko perusduuneissa. Olipa tilanteesi mikä tahansa, me haluamme kuulla sinusta lisää.
Rakennusalan maailma on vaihtelevaa ja monipuolista. Toivomme löytävämme kavereita, joilla olisi monipuolista osaamista ja ennen kaikkea sitä tekemisen asennetta kun puhutaan rakennuksilla tehtävistä töistä.
Tämä on puhtaasti avoin työhakemus rakennusalan työtehtäviin, joten täytä tietosi, olemme sinuun yhteydessä ja sovitaan aika jutustelulle jossa käydään läpi tämän hetkinen tilanteesi, osaamisalueesi sekä meidän osalta työtehtävien tarjonta nyt ja tulevaisuudessa.
Huomomioithan sen, että rakennuksilla hyvin usein pitää olla ikää 18 vuotta ja suomen kielen taito sujuvalla tasolla. Työturvallisuuskortti olisi hyvä löytyä taskusta ja tulityökortista on etua. Työkohteet sijaitsevat Kokkolassa ja sen lähialueilla, eikä meillä ole työnantajana mahdollisuutta tarjota asuntoa reissutyöntekijöille Kokkolassa. Aika ajoin on toki työmaita pitkin Suomea eli myös reissutyötä voi meidän kautta myös löytää.
Good Fellas on kokkolalainen yritys, joka työllistää väkeä pääosin rakentamisen, logistiikan ja teollisuuden sekä palveluiden eri tehtävien pariin. Työsuhteet voivat olla toistaiseksi voimassa olevia, määräaikaisia tai sidottuna johonkin projektiin. Olemme työnantajana joustava ja luomme erilaisia mahdollisuuksia työn parissa viihtyville. Haluamme että tunnet työntekijänä olevasi vahvasti yksi meistä, yksi GoodFella ja toivomme että vastaamme ammatilliseen nälkääsi tarjoamalla vaihtuvia työkohteita, uusia työhaasteita ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhösi. In a world where you can be anything you want, why not be a GoodFella?
- Osasto
- Rakennusala
- Sijainnit
- Kokkola
Good Fellas yrityksenä
Olemme juuri ne hyvät tyypit kenen kanssa on kiva tehdä töitä! Good Fellas on perustettu siksi, että voisimme auttaa yrityksiä löytämään ne oman kasvun mahdollistajat tai kiireen pelastajat ilman, että heidän täytyy keskittyä rekrytointiprosessiin. Jokainen kun tekee parhaansa sillä omalla osa-alueellaan niin lopputulos ei voi olla kuin
M-A-H-T-A-V-A!